Ensimmäistä kertaa ulkoilemassa
Huh 24. 2011 - usneas
Me kasvetaan kovaa vauhtia
Huh 19. 2011 - usneas
Sopu sijaa antaa
Huh 15. 2011 - usneas
Neljäs viikko
Huh 14. 2011 - usneas
Täytämme tänään kolme viikkoa
Huh 8. 2011 - usneas
Pennut ovat jo alkaneet leikkimään pieniä hetkiä. Murinaa kuuluu pentulaatikosta ja hännät heiluvat. Pitkään ei kuitenkaan jakseta touhuta, kun tulee nälkä ja uni.
Tänään pennut saivat ensimmäisen madotuksen. Tänään myös oli punnituspäivä ja kaikki pennut painoivat noin kilon. Kaikkien kasvu on ollut tasaista. Emä hoitaa pentuja huolella, mutta maltaa jo lähteä käymään ulkona pienellä lenkillä. Tässä odotellaan pentujen kasvua mielenkiinnolla, että nähdään minkälaisia persoonia näistä pienistä veijareista oikein tulee.
Silmät ovat auenneet!
Huh 3. 2011 - usneas
Kaikkien silmät ovat auki. Pennut liikkuvat enemmän ja yrittävät jo kävellä. Tomerasti kaikki nousevat jo jaloilleet, mutta tasapaino ja jalkojen voima eivät vielä riitä. Korviin on alkanut tulla pieniä laineita. Pennut ovat vielä täysin emän maidon varassa ja hyvin ravintoa on riittänyt. Kaikkien kasvu on ollut tasaista ja tyytyväisiä tyttöjä ovat kaikki. Oikein innolla odotamme, kun ne alkavat olemaan enemmän hereillä ja leikkimään.
Kuvassa Hippu puhdistaa yhtä pentua ja muut yrittävät pysyä tississä kiinni. Välillä sieltä voidaan tipahtaa, mutta nopeasti maitobaari löytyy uudestaa.
Lähekkäin on hyvä olla
Maa 28. 2011 - usneas
Olemme kahdeksan päivän ikäisiä
Maa 26. 2011 - usneas
Tytöt tuntuvat kasvavan aivan silmissä ja paino nousee tasaisesti. Hipulla riittää maitoa ja kyllä tytöt syövätkin antaumuksella. Pennut ryömivät jo kovaa vauhtia ja jaksavat jo kannatella päätään.
Yöllä Hippu menee nukkumaan meidän sängyn alle. Kun pennut heräävät yöllä nälkään, alkaa aivan valtavan kova huuto. Ei auta emän muuta kuin nousta kesken unien syöttämään pentunsa, että voi jatkaa uniaan.
Tyttöjen nenät tummuvat
Maa 22. 2011 - usneas




























Tyttöjen aika menee syödessä ja nukkuessa. Kaikki voivat hyvin ja näyttää, että ovat jo kasvaneet neljässä päivässä. Nenänpäihin alkaa tulla tummaa pigmenttiä. Äiti Hippu huolehtii antaumuksella pennuistaan ja ruoka maistuu. Yölläkin piti kerran käydä syömässä, kun tuli niin kova nälkä.